Yhteystiedot

Katariina Kuosmanen
Oravanmarjakuja 1
08700 Lohja
045-1398259
katariina.kerala@elisanet.fi

Uusimmat kuvat

UKKO-PEKAN KENNEL VUODESTA 1990 (SITOUMUSKASVATTAJA)

Tänä vuonna tulee 20 vuotta kasvatustyötä täyteen Rottweilereiden kanssa. Koiria minulla on ollut lapsesta saakka. Kennelini on "kotikennel" eli pennut kasvavat perheen parissa tottuen normaaleihin ääniin kotona ja leimautuvat hyvin ihmisiin.

Ensimmäinen rottweilerini "Muskan" hankin vuonna -88 ja sen kanssa harrastin monia lajeja aktiivisesti. Koiria on ollut vuosien mittaan useita ja niiden kanssa on harrastettu näyttelyä ja pk-puolta.

Tällä hetkellä kotona on yksi Englannintuontinarttu Fernwood Iceni, jonka pennut ovat syntyneet 14.3.2010. Tästä pentueesta jää kotiin kasvamaan uusi Rottweilertyttö "Sandy". Vanha narttuni Fernwood Willow lähti kesällä 2009 koirien taivaaseen.

Tavoitteeni on kasvattaa terveitä, rotumääritelmän mukaisia rottweilereita. Olen tuonut useita rottweilereita Englannista ja kiinnitän erityisesti huomiota koirien luonteeseen, ulkonäköön ja käyttöominaisuuksiin.

Kasvattini ovat saavuttaneet erinomaisia tuloksia sekä näyttely että pk-puolella ja monta valionarvoa on niille saavutettu. Tästä kiitos luonnollisesti aktiivisille harrastajille.